Tässäpä helppo ohje maukkaaseen kinkkupiirakkaan, täytteeseen voi lisäillä oman maun mukaan mitä vaan tai jättää jotain pois. Ohje on kopioitu jostain, en muista mistä mutta näin se menee;
2 dl maitoa
2 muna
½ tl suolaa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
100 g sulatettua voita tai margariinia
Täyte:
n.400 g savukinkkua pikkukuutioina tai koneen leikkuriterällä hienonnettuna
1-2 paprikaa kuutioina
1 sipuli hienonnettuna
1tlk ananasta paloiteltuna
4 dl juustoraastetta
2 dl kermaviiliä
3½ dl maitoa
5 isoa munaa
mausteeksi suolaa, paprikajauhetta, jauhettua mustapippuria
Sekoita pohjaa varten maito ja muna. Lisää keskenään sekoitetut kuivat
ainekset ja rasva ja sekoita tasaiseksi, Älä vaivaa, ettei taikina
sitkisty. Taputtele taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle
(kastele käsiä tarvittaessa jauhoissa).Tee myös reunat taikinasta.
Levitä pohjalle kinkku, paprika ja juustoraaste. Sekoita
kermaviili+maito+munat ja mausteet ja kaada pellille. Tasoita pinta
taputtelemalla paistinlastalla, näin juustoraastekin kostuu ja ruskistuu
tasaisemmin. Kypsennä piirakka 175 -200 asteisessa uunissa n.30 min.
Tällä ohjeella tehty piirakka kypsyy aika nopeasti, joten ole skarppina
loppupuolella paistoa, ettei piirakka tummu liikaa.
(Ja tietenkin unohtui ottaa kuva valmiista piirakasta, ennenkuin oli liian myöhäistä...ens kerralla koitetaan olla skarpimpia)